keskiviikko 17. helmikuuta 2016

"I AM YOUR FATHER!"

Minulla oli lukion alkuvuosina aikamoinen Star Wars -kuume. En sitä ennen ollut nähnyt ensimmäistäkään Star Wars -elokuvaa mutta tuon virheen korjasin aika pian kuumeen noustua! Vuokrasin ensin elokuvat Makuunista, sillä esimerkiksi Prismassa tai Citymarketissa ei näkynyt ainuttakaan Star Wars -DVD:tä, mikä oli erittäin kummallista! Star Wars on kuitenkin jatkuvasti aika suuren suosion kohteena mutta jostain syystä löysin DVD:eitä vain Anttilan Top Ten:istä Helsingistä, ja nekin olivat ruotsinkielisillä kanssilla! Kansien kielellä itsellään ei ollut minulle merkitystä mutta mihin olivat suomalaiset julkaisut kadonneet? Ehdin hankkia myös jonkin verran muita oheistuotteita, mutta niitäkään ei ollut kovin paljon saatavilla ja suurin osa tarjonnasta oli aivan liian tyyriinpuoleisissa erikoiskaupoissa.

Katselin yhtenä lauantai-iltana erään Disney-fanin Disney World -ostosvideota, josta yksi tuote nousi ehdottomasti ylitse muiden. Kuten kaikkien pitäisi jo tietää on Star Wars nykyisin Disneyn omistuksessa ja tämähän avaa mahdollisuuksien ovet uusille mahtaville oheistuotteille, ja tämäkin kyseinen tuote kuuluu tietenkin Disney / Star Wars -tuotteistoon. 


 Ja tässähän tämä nyt on! Tyyny, jossa kuva Darth Vader -Hessusta ja Luke Skywalker -Maxistä! Täytyy mainita sivuhuomautuksena että tuon lauseen virheellinen siteeraaminen on aivan uskomatonta ja saa joka kerta karvat pystyyn. (EI "Luke, I am your father!" VAAN "No! I am your father!") Kyseessä on kuitenkin yksi koko elokuvasarjan ikonisimmista repliikeistä! ...Mutta takaisin asiaan! 

Tässä tyynyssä on yhdistetty Disney ja Star Wars mielestäni erittäin hauskalla ja oivaltavalla tavalla! Tuntuu ihan että kaikki nämä Disney / Star Wars -yhdistelmät ovat herättäneet Star Wars -kiinnostukseni uudelleen ainakin jossakin määrin vaikkei se enää ihan lukioaikojen tasolle ylläkään! Tyyny on mitoiltaan ovat 29 cm leveä ja 36 cm korkea. Videon perusteella odotin tyynyn olevan hieman isompi mutta tämähän ei loppujen lopuksi ole mikään ongelma sillä pienempi esine vie aina vähemmän tilaa. 
Tämä tyyny on ehkä suosikkini kaikista vuonna 2015 tekemistäni Disney-ostoksista.


Tuo materiaalitietolappunen on ihan hulvattoman pitkä, lähes 17 cm!

Tämän legendaarisen muovipussin olen nähnyt niin monta kertaa niin monessa videossa, ja vihdoin minäkin omistan sellaisen! :D

Kuten videossaan tyynyn esitellyt fani myös mainitsi, on lähes mahdoton tehtävä löytää Disney -tuotteita, joissa olisi Maxin kuva. Pidän Maxistä todella paljon ja haluaisin ehdottomasti lisää hänen kuvallaan varustettuja tuotteita! En osaa yhtään sanoa mistä Maxin harvinaisuus voisi johtua. Hän ei kuitenkaan ole mikään yhden elokuvan tai lyhytpiirretyn hahmo, vaan on esiintynyt päähahmona ainakin kahdessa elokuvassa ja yhdessä tv-sarjassa. Hopon Poppoo olikin yksi suosikkini MTV3n iltapäiväpiirretyistä. :)


keskiviikko 10. helmikuuta 2016

DISNEY FAIRIES DESIGNER COLLECTION: Fawn

Disney Fairies Designer Collectionin Helinä ja Zarina on nyt tullut esiteltyä. Tällä kertaa esittelyvuoroon astuu kolmas ja viimeinen LE-nukkekokoelmani jäsen.

* FAWN *
Olin siis aivan väärässä luullessani nukkekeräilyn jääneen Helin-keiju -nukkeen mutta eipä vierähtänyt kuin muutama kuukausi (Helinä - ja Zarina -nukkejen ostamisesta) kun Helinä-keiju ja Mikä-mikä-hirviön arvoitus -elokuvan kunniaksi suunniteltu Fawn -nukke tuli myyntiin. Olin itse ihan totaalisesti unohtanut koko nuken eikä minulla juuri sillä hetkellä ollut tarpeeksi rahaa tilata sitä kun näin ilmoituksen nukesta Disney Store.co.uk:n sivuilla. Olin aina kuvitellut Disney Designer Collection -nukkejen ja erityisesti Disney Fairies -nukkejen olevan jotenkin vähemmän suosittuja, mistä johtuen luulin ehtiväni tilata nuken muutaman päivän kuluttua kun olisin jälleen ollut varoissani. Nuket arvatenkin myytiin UK Storesta loppuun heti samaisena päivänä kun sain rahaa. Tästä takapakista huolimatta en vain voinut jättää nukkea hankkimatta, sillä A) Fawn on suosikkini Helinä-keiju -elokuvien kuudesta pääkeijusta. B) Omistin jo aiemmin ilmeistyneet DFDC -nuket. C) Nukke on vain yksinkertaisesti upea! Ja tästä alkoikin jälleen matka eBay:n syövereihin. Nukkeja oli myynnissä vähän mutta hinnat olivat onneksi kutakuinkin samaa luokkaa Helinä -ja Zarina -nukkejen hintojen kanssa.






Nuken mukaan pääsi myös uudesta Helinä-keiju ja Mikä-mikä-hirviön arvoitus -elokuvasta tuttu Calista! Tämä suloinen pupu oli kyllä kiva lisä nuken seuraksi!
(En älynnyt pyyhkiä sähköistymisen houkuttelemaa pölyä pois suojakotelosta ennen kuvan ottoa...)


Näin postauksen loppuun voisin tiivistää vielä ns. yleismietteitä kaikista kolmesta nukesta. Ensinnäkin, nukkejen pakkaukset ovat todella upeasti toteutettuja. Pakkausten kuvitus on kaunista ja toivon tätä tyyliä käytettävän tulevaisuudessa myös muussakin yhteydessä. Pidän kovasti myös esittelylaatikoiden 'jalustan' kasviaiheisesta kultakuvioinnista ja hahmojen nimikylteistä. Nuket tulevat pysymään alkuperäisissä kiinnityksissään eikä minulla ole aikomustakaan ottaa suojakoteloita pois. Pysyvät siellä turvassa kaikelta lialta ja pölyltä. (Paitsi tietenkin keijupölyltä! Hehe :D)
Ei onneksi ole suurta pelkoa että ottaisin Limited Edition -nukkejen keräilyä tavaksi. Ovat kuitenkin niin kalliita että joka ostokerralla on joutunut jäämään monesta muusta asiasta paitsi. Toivon todellakin ettei näitä Disney Fairies Designer Collection -nukkeja tulisi enempää mutta jos nyt sattuisikin tulemaan, hinnat tuskin nousisivat suosituimpien Limited Edition -nukkejen hintatasolle.

Huomasitteko muuten että yritin ovelasti valita teksteihin sävyjä kunkin nuken värimaailmasta? :D

***