torstai 24. joulukuuta 2015

JOULUAATON TUNNELMAA

 * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

 * * * * * * * * * * * * * * * * *

Odotus on viimein ohi ja joulunaika saa alkaa! 


* * * *
Monessa kodissa varmasti katsellaan tänä iltana Samu Sirkan Joulutervehdystä, ja niin tekee myös tämä pikku Disney-fani! :) Muista ohjelmista/elokuvista erityisesti Joulupukki ja Noitarumpu tulee katsottua jossain vaiheessa joko ennen joulua tai joulun aikana. Näiden lisäksi katsoo mielelleen tietysti jouluisia Disney-lyhäreitä sekä Yksin Kotona -elokuvia (tai niitä kahta ensimmäistä!). Lumiukkoa en oikein uskalla katsoa koska se loppu on vain niin surullinen että saatan olla allapäin vaikka monta tuntia, ja sitä nyt ei ainakaan jouluna halua. :'D


Perinteisten herkkujen lisäksi nautiskelen tänä jouluna Frozen -juhlajuomaa! :D Onnistuin nappaamaan kaupan hyllyltä toiseksi viimeisen pullon. Frozen -keksejäkin olisi ollut mutta ne vaikuttivat olevan pelkkiä vehnäkeksejä 'kaiverretuilla' Frozen -kuvioilla. Tuskin siis mikään erityinen makuelämys enkä juuri siksi niitä viitsinyt ostaa.

Vaikka näin jouluna saakin huilata ja löhöillä hyvällä omalla tunnolla, en pidä itse blogista mitään varsinaista lomaa. Postauksia saattaa siis hyvinkin ilmaantua myös joulun pyhinä.


!!! TIEDOTUS / MUISTUTUS: !!!

Joulupäivänä 25.12 esitetään NELONEN-kanavalla klo 14:05 - 15:45 Disney-dokumentti "Walking Sleeping Beauty", joka kertoo yhtiön vaikeuksista sekä sen takaisin huippusuosioon nostaneista ns. renessanssi-kauden klassikoista.

Dokumentti uusitaan MA 28.12 klo 16:15


* * * * *

Oikein mukavaa ja rauhallista joulua kaikille! :)

* * * * * * * * * * * * * * * * *

 * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

JOULUN ODOTUSTA: 4. ADVENTTI

Neljättä ja viimeisintä adventtisunnuntaita viedään. Tämä tarkoittaa sitä että jouluaattoon on tämän päivän jälkeen enää 3 kokonaista päivää! Toivottavasti kaikilla on jo tässä vaiheessa pahimmat joulukiireet ostoksineen ja suursiivouksineen ohi! :)


Nämä pehmo-avaimenperät saapuivat luokseni jo kesäkuussa. Lämpimiin ja kauniisti koristeltuihin talvitakkeihin pukeutuneet Mikki ja Minni ovatkin saaneet odottaa esillepääsyä jo puoli vuotta. Tokyo DisneySEA:n Mikki ja Minni esiintyivät puistossa samanlaisissa asuissa Christmas Wishes -tapahtuman ajan vuonna 2012.
Tokyo DisneySEA:n joulutapahtuma on nimeltään "Christmas Wishes". Tokyo Disneyland:in taas vastaavasti "Christmas Fantasy." Tokyo Disney Resort:in joulua vietetään joka vuosi marraskuun 9. - joulukuun 25

* * * *

Ja niin tulikin esiteltyä viimeisimmätkin omistamistani joulu-aiheisista Disney-tavaroista. Vaikka olenkin suuri jouluihminen, on kokoelma aika pieni sillä en viitsi käyttää kovin paljon rahaa esineisiin, jotka sopivat esilläpidettäviksi noin kuukauden verran koko vuodesta. Tulen aivan varmasti ostamaan uusia joulujuttuja joka vuosi mutta yritän pitää ostosten määrän minimissä.

* * * * * * * *


sunnuntai 13. joulukuuta 2015

JOULUN ODOTUSTA: 3. ADVENTTI

Oli vähän vaikeuksia uskoa että ollaan todellakin päästy jo kolmanteen adventtisunnuntaihin! Jouluaattoon ei ole enää kovin pitkä aika! :)

Viime vuoden joulupussi Tokyo Disneylandistä. Tämäkin kuuluu kesällä tekemiini jouluisiin eBay-ostoksiin eikä arvattavasti sopinut esiteltäväksi silloin.
Tällä kertaa joulupuu on rakennettu jos jonkinlaisista joululahjapaketeista! Pakettien ulkonäön perusteella voi ehkä arvata kenelle mikin paketti on osoitettu tai kuka ne ehkä on paketoinut. :) Tämä Disney-fani ei ainakaan voisi olla hypistelemättä tuollaisia paketteja, jos niitä löytyisi meidän perheen kuusen alta! Ei sillä etten hypistelisi paketteja joka tapauksessa. ;D

Tästä puolesta minulle tuli jotenkin mieleen että se voisi hyvinkin olla lakanan kuvitusta, hehe! :D



Joko sinulla alkaa olla joululahjahankinnat tehtynä vai onko tehtävä vielä totaalisesti kesken? :)

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

JOULUN ODOTUSTA: 2. ADVENTTI

Aloitetaanpas muutamalla merkkipäivänjulistuksella:

* Eilen (5.12.) tuli kuluneeksi 114 vuotta Walter Elias "Walt" Disneyn syntymästä! Tämä mies sai paljon aikaan 65-vuotisen elämänsä aikana, minkä huomaa myös suuresta Oscar -palkintosaaliista. Kukaan ei ole vieläkään onnistunut ohittamaan Waltille myönnettyä ennätysmäistä Oscar-määrää, joka on huimat 26 kappaletta! Se on kaikkien aikojen suurin yhden henkilön Oscar-satsi.


* Tänään (6.12.) vietetään maamme 98. itsenäisyyspäivää! Onnea itsenäinen Suomi!


Itsenäisyyspäivän lisäksi tänään on myös 2. adventtisunnuntai! 
Vaikka viime aikoina on ollut kovin myrskyisää ja lähinnä syksyiseltä tuntuvaa säätä, ei se ole onnistunut pilaamaan joulun odotuksen tuomaa mukavaa fiilistä! Ja kolea sadesää vain lisää kodin lämpöistä tunnelmaa entisestään! :)


Vuoden 2012 Christmas Fantasy -pussin kuvituksessa Mikki ystävineen koristelee piparkakuista rakennettua kuusta. Tällainen kuusi katoaisi kyllä nopeasti parempiin suihin! Piparkakut ovat yksi joulun suurimpia tunnusmerkkejä, ja mikäs sen ihanampaa kuin vastapaistettujen piparkakkujen tuoksu!
Löydättekö muuten kuvasta piilottelevan Clarice -oravan? :D Itse huomasin hänet vasta tätä postausta kirjoittaessani!

Tämän joulupussin kuvitus sai kyllä veden herahtamaan kielelle! Piparkakkujen leipomisessa parasta on ehdottomasti raa'an taikinan maistelu. Täytyyhän sitä varmistaa että taikina on kelvollista! ;) Tänä vuonna ajattelin koristella pipareita erivärisin kuorruttein ja koristerakein. 


Kuuluuko piparkakkujen leipominen sinun jouluperinteisiisi vai etkö kenties ole kaikista suurin piparkakkujen ystävä? 

tiistai 1. joulukuuta 2015

YLLÄTYSLUUKKU: TAMMIKUUN 2016 TSUM TSUMIT

Poiketaanpas hetkeksi jouluisesta tunnelmasta ja kurkataan hieman ensi vuoden puolelle! Koska en aikonut julkaista erillistä luukku-postausta jokaiselle kalenterin luukulle, sai tämä postaus nimekseen "Yllätysluukku". Tänään sai siis avata joulukalenterin ihka ensimmäisen luukun, ja sen kunniaksi löytyikin hieman mahtavia uutisia!

Kuva: Disney Storen sivuilta

Yksi Tsum-toiveistani toteutuu ensi vuonna 5. tammikuuta! Leijonakuningas-Tsumit näet rantautuvat Disney Storeihin! :D Tiedän siis mitä aion ostaa uuden vuoden kunniaksi! Odotan aivan innoissani näiden Tsumien saamista kokoelmaan, ja houkutteleekin kovasti kerätä koko joukko. Nämä Tsumit tulevat varmasti olemaan keräilijöiden keskuudessa aivan huimassa suosiossa! Toivottavasti tämä seikka otetaan huomioon varaston puolella.

Samana päivänä on luvassa aika satsi muitakin uusia Tsumeja:


Kuva: Disney Storen sivuilta

Kuva: Disney Storen sivuilta

Kuva: Disney Storen sivuilta

Tämä Ystävänpäivän suklaarasia-settikin on todella suloinen, ja harkitsen myös senkin ostamista! Riippuu tietenkin setin hinnasta ja siitä että onko siihen varaa juuri sillä hetkellä. Voi hyvinkin olla että sesonkituotteena setti viedään käsistä lähes välittömästi.

Minun makuuni (sekä rahatilanteeseeni) kiinnostavia Tsumeja julkaistaan kyllä aivan liian nopeaa tahtia, enkä tule koskaan pysymään perässä! Siksi täytyykin ehkä hieman priorisoida hahmojen suhteen, kuten olenkin jo tähän asti aikalailla tehnytkin. Eli ostan vain kaikista mieluisimmat Tsumit vaikka tekisikin mieli omistaa ihan jokainen!


Kiinnostaa sinua erityisesti jotkin näistä Tammikuussa julkaistavista Tsumeista? :)

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

JOULUN ODOTUSTA: 1. ADVENTTI

* Torstaina 26. päivä tätä kuuta tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä kun julkaisin tämän blogin ihka ensimmäisen postauksen, mutta näin joulun alla ruuhkautuneen blogi-aikataulun vuoksi en viitsinyt väkertää erillistä postausta. Hyvää 1. syntymäpäivää, blogi! :) *

Marraskuu on ihan lopuillaan ja tänään olikin jo ensimmäinen adventtisunnuntai! Vaikkei sään puolesta voisi taas yhtään uskoa, kääntyy huomisen jälkeen kalenterista esiin joulukuu!

Yksi kesällä ostamistani joulu-tuotteista.
Tämä joulupussi vetosi minuun erityisesti siksi että kuvituksen aiheena on Pähkinänsärkijä. Pähkinänsärkijä-baletti on kuulunut perheemme jouluperinteisiin jo usean vuoden ajan, ja se on myös kaikkien aikojen suosikkibalettini aina puvustusta, koreografiaa ja musiikkia myöten! Ei siis ole mikään yllätys että kuuntelen Pähkinänsärkijän musiikkia ahkerasti joulua odotellessa.

Mikki Pähkinänsärkijänä ja Minni Klaarana. Pussiin voisi laittaa vaikka suklaakonvehteja, jotka eivät siellä tosin kauaa pysyisi. :')

Tämän Harborside Christmas-muovipussin olin saanut aiemmin jonkin toisen tuotteen mukana. Pussissa on suorastaan idyllinen siluettikuva Mikistä ja Minnistä nauttimassa ilotulituksesta Tokionlahdella.
Harborside Christmas oli Tokyo DisneySEAn joulutapahtuma vuodet 2002 2009. Vuodesta 2010 eteenpäin joulusesongin aikaan on järjestetty Christmas Wishes -tapahtuma.


Sain vanhemmiltani aivan ihanan joulukalenterin! Tiistaina saakin jo avata ensimmäisen luukun. Adventtikalenterin omistajan tosin saivat jo tänään kurkata mitä ensimmäisen luukun takaa paljastuu.

Viime vuonna joulukoristeiden esillepano ja muut jouluvalmistelut jäivät sairastuttuani nielurisatulehdukseen reilu viikko ennen jouluaattoa, joten tänä vuonna aion aloittaa koristelu/valmistelupuuhat jo hyvissä ajoin eli ihan näinä päivinä!

Joko sinulla on joulukalenteri? Entä kuuluuko jouluvalmistelujen aloittaminen sinullakin lähipäivien ohjelmistoon?

* * *

perjantai 20. marraskuuta 2015

CHRISTMAS-Y DISNEY STORE GOODIES

Täällä Suomessa asuessa joulunaika on ainut piristys pimenevien ja kylmenevien päivien keskellä. Minulla joulunodotus alkaa tosiaan heti kesä-ajan päätyttyä, ja pian odotus palkitaan sillä ensi viikon sunnuntaina onkin jo ensimmäinen adventti! Jouluaiheiset postaukset jatkuvat aina jouluaattoon saakka, toimien siten jonkinlaisena blogin joulukalenterina.

Mikäs sen parempaa tapaa alkaa joulu-fiilistely kuin selailemalla Disney Storen tarjontaa. En tällä kertaa löytänyt ns. perustarjonnasta mitään must-ostoksia. Tsum-kokoelmaakaan en kartuttanut, ja nyt kun niitä vihdoin saa myös Suomesta, jään toiveikkaana odottelemaan lelukauppojemme valikoiman laajentumista. Näin joulunalla olisi voinut kyllä noiden perus-tsumien lisäksi tuoda myyntiin joulu-tsumeja, joita saa myös Euroopan Disney Storeista. Olisin ehdottomasti ostanut niistä osan. Ehkä jopa koko valikoiman.

Disney Storen sivuja tutkiessani suuntaan lähes poikkeuksetta ensimmäiseksi tarkastamaan muki-tarjonnan! Uusia mukeja oli vaikka minkämoisia mutta esimerkiksi "Winnie the Pooh Storybook" -mukeja ei tällä hetkellä ollut saatavilla. En siis voinut ostaa kaipailemaani sarjan Pooh and Friends -mukia. Noh, hätä ei ollut tämännäköinen, sillä bongasin valikoimasta 2 ihanaa joulu-aiheista mukia! Kiinnitin niihin huomiota oikeastaan vasta jouluosastoa kolutessani.



Näissä joulu-mukeissa on mukavan yksinkertaistettu ja tavanomaisesta eroava kuvitus, ja hahmot ovat todella suloisia! Ajattelin ihan ensin ostavani pelkän Mikki&Minni -mukin mutta pidän niin paljon tuosta Tiku&Taku -mukin ns. joulunvihreästä väristä, etten voinut jättää mukia ostamatta. Muki olisi näyttänyt myös aika yksinäiseltä ilman tätä 'paria'. Astiakaapissani asustaa varsinainen mukien sekalainen seurakunta, ja yritänkin vaihteeksi kerätä enemmän samaan sarjaan kuuluvia mukeja yksittäiskappaleiden sijaan. Mukeihin mahtuu oikein reilusti juomaa mutta ihan pienten lasten käteen ne eivät sovellu, sillä mukit painavat tyhjänäkin aika paljon.

* * *


Ostoskassi-osasto on mukien lisäksi toinen paikka, minne suuntaan ensimmäisenä. Ja tälläkin kertaa tarjonnasta löytyi muutama ihana ostoskassi, jotka oli tietenkin saatava. Alunperin aioin ostaa kaikki muut joulukassit, paitsi petit-koon mutta ostoskorin loppuhinta alkoi jälleen karmia. Ajattelinkin sitten jättäväni Tiku&Taku -mukin ostamatta. Toki näin olisi säästänyt paljon enemmän rahaa mutta koska en halunnut taas uutta 'irtonaista' mukia, jätinkin standard-koon kassin pois mukin sijasta. Pidin large- ja extra large -kassien kuvituksesta enemmän, sillä niissä oli enemmän hahmoja kun taas standard-kassissa oli vain Mikki ja Minni, ja näin ollen kuvitus oli liian samanlainen mukin kanssa.

Noh, paketin saatuani ja sitä availlessani koin pienoisen pettymyksen kun jättikokoisen joulukassin alta paljastuikin juuri se standard-kokoinen kassi, jonka luulin poistaneeni ostoskorista! Moka on minun, sillä kuitissakin lukee "standard bag" ja veloitettu summa vastaa tätä tuotetta. Asialle ei valitettavasti enää voi oikein mitään, sillä palautusrumbasta aiheutuvat postikulut jäisivät minulle maksettavaksi eikä muutaman euron tuotteen takia kannata uutta tilaustakaan tehdä. Tämä pikku pettymys ei onneksi kauaa kestänyt, sillä onhan tuo 'standard'-joulukassikin oikein sievä.


Onnistuin tekemään tämänkertaisen tilauksen yllättävän otolliseen saumaan sillä tilauksen tekeminen, käsittely ja lähettäminen tapahtuivat kaikki vajaan kolmen päivän sisällä, vaikka tilasinkin viikonloppua vasten! On toki hyvinkin mahdollista että näin joulusesongin aikaan Disney Storessa käsitellään tilauksia myös viikonloppuisin mutta tämähän on pelkästään hyvä asia! :D

* * * * * * *

perjantai 6. marraskuuta 2015

DISNEY FAIRIES DESIGNER COLLECTION: Zarina

Tässä postauksessa aion tarkastella hieman omia ajatuksiani Disney Store:n limited edition -nukkeja koskien. Kyse ei tietenkään ole mistään syväluotaavista psykologisista analyyseistä, vaan luvassa on pohdintoja siitä kuinka lopulta minä päädyin ostamaan ensimmäisen limited edition -nukkeni, ja toisen ja vielä kolmannenkin!
Tämänkin postauksen päätin jakaa useampaan osaan korkean kuvapitoisuutensa vuoksi!

* ZARINA *

Olin jo pitkään ihastellut Disney Store:n Limited Edition -nukkeja mutten korkeiden hintojensa vuoksi uskonot koskaan omistavani niistä ensimmäistäkään. Ei tullut edes kysymykseen että olisin joskus kokeillut ostaa LE -nuken suoraan Disney Store:n sivuilta, sillä kaikki tietävät minkälainen hullunmylly siitä aina kehkeytyy. 
Selailin usein ihan huvin vuoksi LE -nukkeja eBay:ssä ja vertailin niiden hintoja. Ja suorastaan tähtitieteellisiä summiahan ne ovat! Kun nukkeja oli tarpeeksi selaillut niin eihän sitä enää voinut vastustaa kiusausta hankkia itselleen sellaista. Aloin sitten kuumeisesti etsiä niitä edullisemman pään nukkeja mutten joka tapauksessa halunnut mitä tahansa nukkea ihan vain LE -nuken omistamisen takia. Muussa tapauksessa varmaan omistaisin tällä hetkellä Philip -nuken, joka taitaa olla vieläkin saatavilla Disney Store.co.uk:ssa! Voi Philip -raukkaa! :') Hänen nukkensa on varmaan historian pisimpään Disney Store:n hyllyssä ollut Limited Edition -nukke! En tosin kauheasti ihmettele nuken huonoa menekkiä. Kasvojen toteutus on aika kaamea. Nukkea ei edes tunnistaisi Philipiksi, ellei tietäisi kenestä on kyse. 
Henkilökohtainen unelmanukkeni olisi ylivoimaisesti ollut "Snow"Anna mutten yksinkertaisesti voinut sijoittaa yli 300 nukkeen! Nuken täyty siis olla mieluinen muttei maksaa pienen omaisuuden verran. Sillä, oliko nukke ns. tavallinen Limited Edition vaiko Designer Collection -nukke ei ollut väliä. Tehtävä tuntui käyvän hetki hetkeltä epätoivoisemmaksi kun kaikki haluamani nuket olivat juuri niitä hyvin hintavia, ja aloinkin lopulta tulla jo toisiin aatoksiin. Sitten kuitenkin kävi tuuri; Yhdestä suosikkihahmostani oli tehty LE -nukke, joka oli kaikenlisäksi verrattain edullinenkin! Ja tämä nukke oli siis Helinä-keiju ja Merirosvokeiju -elokuvasta tuttu ZARINA! Ostin nuken itselleni tupaantulijaislahjaksi muutettuani uuteen asuntoon ennen joulua (2014). Mikä ihana tekosyy! :')








Seuraavassa postauksessa pääsemme tutustumaan Helinä-keijun Limited Edition -nukkeen. Korjaan, seuraavassa "Disney Fairies Designer Collection" -postauksessa! :D

perjantai 30. lokakuuta 2015

DISNEY'S HALLOWEEN: DISNEY FRIENDS & VILLAINS

Päätin julkaista tämän postauksen jo tänään, Halloween kun kestää vain yhden päivän ja monta muuta postausta on jo odottamassa julkaisua. Huomenna (31.10) vietetään siis anglosaksisten maiden Halloween-juhlaa. Suomessa Halloweenillä ei ole minkäänlaista 'todellista' historiaa eikä tämä alunperin muinaisten kelttien juhla mielestäni edes kuulu meidän juhlakalenteriimme. Minulla ei myöskään ole mitään tunnesiteitä Halloweeniin enkä sitä ole koskaan liiemmin juhlinutkaan.

Noh, käydäänpä kuitenkin itse asiaan! Vaikka Halloweenin tässä hieman jo lyttäsinkin, onnistuin kuitenkin löytämään jotain hyvää tähän juhlaan liittyen! Tokyo DisneySEAn tämänvuotisen Halloween-kauden teemana ovat näet iki-ihanat ja kamalat Disney-pahikset!


Mikki ja kumppanit ovat tänä Halloweenina sonnustautuneet asuihin, joihin he ovat saaneet innoitusta kuudesta eri Disney-pahiksesta. Vaikka yhtäläisyydet ovat suht helposti huomattavissa, tässä ovat vielä hahmoparit lueteltuna: 
Mikki - Kapteeni Koukku / Aku - Hades / Hessu - Jafar
Minni - Paha Kuningatar / Iines - Ursula / Clarice - Pahatar
Aihetta on hyödynnetty varsin onnistuneesti, ja lähes kaikki suosikki-pahikseni esiintyvät tämän pussin kuvituksessa. Plussaa erityisesti siitä!



Disneylandin Halloween on paljon perinteisemmän oloinen kummitus- ja kurpitsa-aiheisine asuineen ja koristeineen. Siitäkin syystä tykästyinen paljon enemmän DisneySEAn Halloweeniin. Loppuun vielä muutama (hieman huonolaatuinen) kuva Disney Fan:in lokakuun numeron sivuilta!

Paha Kuningatar!

Kapteeni Koukku, Simo, Hades sekä Piina ja Paniikki!

Jafar ja Iago!

Ursula ja Pahatar!

HAPPY HALLOWEEN !

* * *

maanantai 5. lokakuuta 2015

FROZEN-MUROT

Frozen-murot ovat tulleet myyntiin jo jonkin aikaa sitten mutta itse huomasin ne vasta toissapäivänä. Ja eihän Disney-fani voinut kävellä ohi! Lapsena olisi varmaan saanut pettyä karvaasti kun murot eivät olisikaan päätyneet ostoskärryyn mutta näin aikuisena saa onneksi tehdä omat päätöksensä eli ostaa juuri niitä muroja mitä haluaa! :D

Arendellen ihanat kuninkaalliset! :)

Ja kaikkien aikojen paras lumiukko, Olaf! :D

Paketissa on vaniljanmakuisia maissi-, riisi- ja täysjyväkauramuroja lumihiutaleiden ja lumipallojen muotoisina. Joissaikin maailmankolkissa muroja on saanut limited edition-versiona laatikossa, jonka pinnassa on kimaltelevaa hologrammikuviota. Murojen seassa oli lisäksi valkoisia ja sinisiä vaahtokarkkeja!

Murot maistuivat jotenkin tutulta, en vain muista mitä muita vaniljanmakuisia muroja on ollut myynnissä. Maku oli kyllä ihan mukiinmenevä mutta kuten murot yleensäkin, kannattaa ne syödä ennen kuin ne muuttuvat ihan mössöksi! Ostin murot ihan silkasta mielenkiinnosta enkä aio niitä ostaa uudelleen vaikka ne hyviltä maistuivatkin! Olen alkanut välttää murojen ostamista kun ne eivät ole mitään erityisen terveellistä syötävää. Minulle murot ovat olleet enemmänkin satunnaiseen makeanhimoon kuin aamu -tai iltapalaksi.


Oletko itse jo maistanut/aiotko maistaa Frozen-muroja?

* * * * * * * * *

maanantai 28. syyskuuta 2015

BE OUR GUEST FOR SOME AFTERNOON TEA!

* * * * * * * * * * *
Kaikki jotka tuntevat minut tietävät että olen teen ahkera kuluttaja! Kahvia taas en juo juuri laisinkaan. Ennen en synttärikutsuilla ja muissa tilaisuuksissa edes suostunut juomaan kahvia mutta nykyään olen vähemmän nirso sen suhteen. :'D Kahvi siis kyllä maistuu jos sitä on tarjolla mutten koskaan osta sitä itselleni enkä edes omista kahvinkeitintä tällä hetkellä. Niin sanottuja erikoiskahveja juon mielelläni mutta vierailen kahviloissa suhteellisen harvoin. Olisi mukava käydä useammin mutta kahviloiden kalliit hinnat tuovat toisiin aatoksiin. Teetä tulee juotua oikeastaan joka päivä ympäri vuoden, säästä riippumatta. Kylmällä säällä teen kulutus on tietenkin runsaampaa mutta se maistuu jopa kesähelteillä!

Suurena tee-harrastajana olen haaveillut Disney-puistoissa myytävien Liisa Ihmemaassa-teelajitelmien ostamisesta useaan eri otteeseen mutta tuotteiden hinnat ja postikulut itsessään kävisivät jo liian kalliiksi. Päälle tulisivat vielä reilut tullimaksut/verot. Onneksi tällä kertaa löytyi jotain, joka tavallaan hyvittää tämän!


 Tämän Kaunotar ja Hirviö -aiheisen teesetin ostoa ei juuri tarvinnut harkita, sillä klassikko kuuluu suosikkeihini, ja setin hintakin oli niin edullinen ettei tulliinjäämistä tarvinnut pelätä! 
Settiin kuuluu kaksi teepurkkia sekä kätevä lusikka teen annosteluun. Rouva Pannu (Mrs. Potts) -purkissa on Ceylon-teetä ja Kippo (Chip) -purkissa mustaa sitruunateetä. Molemmat laadut/maut kuuluvat suosikkeihini!

Purkkien reunan ympäri kulkee hieno kuviointi! Olin erittäin iloisesti yllättynyt että kaikki kuvat ja kuviot ovat itse purkin metallipinnassa sen sijaan että ne olisivat pelkkiä purkkeihin liimattuja tarroja. Purkit olivat myös odotettua isommat, sillä kokoa ei pystynyt päätellä listauksen kuvan perusteella.

Annostelulusikassa on vielä kaiverrettu kuva Rouva Pannusta ja Kiposta.


"Be Our Guest!"

* * * * * * * * * * *

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

TANABATA DAYS 2015

On jälleen kohdattava se valitettava totuus että syksy on saapunut ja etenee jo kovaa tahtia. Itse en ole koskaan syksystä pitänyt eikä minulla liity juuri laisinkaan hyviä muistoja koko vuodenaikaan. Minulle syksy ei ole merkinnyt mitään muuta kuin luonnon kuihtumista ja koulupuurtamisen alkamista. Toki ruska-ajan väriloisto on kaunista mutta sekin hetki on nopeasti ohi. Alan odottaa Joulua lähes heti kun luonto alkaa näyttää merkkejä syksyn saapumisesta.

Onneksi Disney on aina läsnä ja ilahduttaa vuoden jokaisena päivänä! :D


Kun ilmoituksessa ei mittoja kerrottu, pelkäsin jo että kyseessä on joku taskukokoinen pilleripurkki mutta onneksi rasia paljastuikin ihan kämmenen kokoiseksi. :D Rasia oli avaamaton ja tähdenmuotoiset namitkin olivat siis tallessa. (Asiaan tuli muutos lähes välittömästi kuvaustuokion jälkeen. Namit osoittautuivat sitruunanmakuisiksi!) Sisältä löytyi myös hieno kiiltopintainen tarra. Tuo karkkien yksittäispakkaaminen on muuten Japanissa hyvin yleinen juttu. Olin erittäin iloinen löytäessäni tämän rasian sillä pelkäsin jääväni ilman tämän vuoden Tanabata Days -avaimenperiä. Ajattelin että sainpahan ostettua edes tämän tuotteen.


Näiden avaimenperien metsästys alkoi tosiaan eräässäkin vaiheessa vaikuttaa mahdottomalta kun ainoista myynnissäolleista pyydettiin yli 200 euroa. Onneksi en kuitenkaan joutunut sijoittamaan niihin moista summaa kun tuotteita selaillessa törmäsin yllättäen tutun myyjän kohtuuhintaiseen ilmoitukseen. Ei siinä sitten kauaa mennyt kun avaimenperät jo ostin ennen kuin joku muu ne olisi ehtinyt nappaamaan. Ainut juttu mikä häiritsee on se että Minni on Mikkiä huomattavasti pidempi. Tästä kuvasta se kokoero ei niinkään välity. Onhan Minnillä toki korkokengät mutta muissa omistamissani Mikki&Minni -avaimenperissä minkäänlaista pituuseroa ei huomaa.
Nuo "toivelaput" olivat kiva lisä avaimenperiin!

























Olin vähän pettynyt ettei Tanabata Days -viikkoa varten tehty omaa muovipussia! :')

* * *